Keski-Suomen poliisin toiminta ralliviikonlopun aikana

Rallin MM-sarjan osakilpailu järjestettiin kuluvan viikonlopun aikana Keski-Suomen maakunnassa.

Poliisi turvasi yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä teki tehostetusti liikennevalvontaa ralliviikonlopun aikana. Poliisin näkökulmasta viikonloppu on sujunut pääosin rauhallisissa merkeissä.


Viikonloppu käynnistyi vilkkaalla perjantain ja lauantain välisellä yöllä. Poliisilla oli yön aikana noin 170 hälytystehtävää, mikä on selkeästi normaalia viikonloppua isompi määrä. Poliisia työllistivät päihtyneisiin, erilaiseen häiriökäyttäytymiseen, meteliin ja epäiltyihin rattijuopumuksiin liittyvät tehtävät. Yhteensä 18 henkilöä päätyi päihtyneiden säilytykseen kiinniotettuna. 


Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli sen sijaan odotettua rauhallisempi. Tehtäviä oli yhteensä 133, mikä vastaa aikaisempien vuosien normaalia viikonloppuyötä Keski-Suomen alueella. Lauantai-iltana kuulaassa syysillassa ajettu Harjun erikoiskoe keräsi paljon ihmisiä Jyväskylän keskustaan, mutta tämä ei näkynyt poliisille tehtävämäärän kasvuna. Vaikka yön tehtävämäärä oli tavanomainen, tehtävät työllistivät poliisia aamuun asti. Päihtyneinä otettiin kiinni poliisilakiperusteisesti 11 henkilöä. Yhteensä tehtäviä oli poliisilla perjantain klo 07 ja sunnuntain klo 07 välisenä aikana 496 kappaletta.


Rallin MM-osakilpailu keräsi autourheilusta kiinnostuneita katsojia ja erikoiskokeiden läheisyydessä oli erityisiä liikennejärjestelyjä, joten oli odotettavissa, että nämä vaikuttavat yleiseen liikenteen sujuvuuteen. Vilkas liikenne aiheutti ajoittaisia liikenneruuhkia, muun muassa perjantaina Oittilan erikoiskokeen läheisyydessä Päijänteen Vespuolella, missä oli alkuillasta useiden kilometrien autojonot. Lauantaina ruuhkat sijoittuivat Jämsän seudulle, missä ajettiin Harjua lukuun ottamatta kaikki päivän erikoiskokeet. Pääsääntöisesti liikenne on kuitenkin ollut suurista liikennemääristä huolimatta sujuvaa ja vakavammilta onnettomuuksilta liikenteessä on vältytty. 


Poliisi varautui kasvaneisiin liikennemääriin ja ruuhkiin lisäämällä liikenteenvalvontaa. Poliisi on sunnuntaiaamupäivään mennessä määrännyt ainakin viisi kuljettajaa väliaikaiseen ajokieltoon törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen takia ja yhdeksän väliaikaista ajokieltoa epäillyn vakavan piittaamattomuuden perusteella. Sakkoja on jouduttu kirjoittamaan 48 kappaletta ja seitsemän kuljettajaa sai liikennevirhemaksun liikenteessä tapahtuneista vähäisistä rikkomuksista. Lisäksi poliisin tietoon on tullut muutamia epäiltyjä rattijuopumuksia. Ajo-olosuhteet ovat olleet hyvät, mutta malttia ja rauhallisuutta liikenteeseen olisi kaivattu tänäkin vuonna enemmän. 
Rallin MM-osakilpailu päättyy tänään sunnuntaina iltapäivällä. Poliisi valvoo rallien paluuliikennettä ja normaalia viikonloppuliikennettä iltaan asti. 

Vastaa