Poliisi esti katujengien välisen väkivallanteon Helsingissä

Helsingin poliisi otti lokakuun alussa kiinni 10 henkilöä vakavan väkivallanteon estämiseksi. Kaksi henkilöä on vangittu.

Helsingin poliisin tietoon tuli joukkotappelun uhka tapahtumassa, joka piti järjestää Kaivohuoneella perjantaina 8. lokakuuta. Poliisi perui tapahtuman väkivallan uhan takia.

– Poliisi tulkitsi väkivallan uhan sellaiseksi, että tapahtuman järjestäminen ei olisi ollut mahdollista. Poliisi ei olisi pystynyt takamaan tilaisuuden yleistä järjestystä ja turvallisuutta riittävällä tasolla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juhani Vuorisalo.

Tapaus liittyy pääkaupunkiseudun katujengeihin. Kyseessä on merkittävin jengeihin liittyvä tapaus, jonka poliisi on saanut estettyä.

Poliisi otti tapahtumapäivänä kiinni 10 henkilöä Helsingin keskustan alueella viikko sitten perjantaina. 

Kaksi noin 20-vuotiasta miestä vangittiin. Heitä epäillään törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja törkeästä ryöstöstä. 

Poliisi ei voi toistaiseksi avata tapauksen tutkintaa enempää. Esitutkinnasta tiedotetaan mahdollisesti myöhemmin lisää.

Vastaa