Uutinen: Keskikesän juhla on tilastoissa synkkä – poliisi valvoo juhannusliikennettä

Juhannusliikenteessä rattijuoppojen määrä on lähes kolminkertainen alkutalven vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Useampana peräkkäisenä päivänä nautittu alkoholi saattaa vaikuttaa siten, ettei ajoon lähtevä kuljettaja välttämättä tiedosta omaa tilaansa, ja tapauskohtaisesti promilleja voi olla veressä vielä paljonkin. Myös vähäiset yöunet heikentävät ajokuntoa.

– Juhannusaattona ja juhannuspäivinä poliisi keskittää rattijuopumusvalvontaa esimerkiksi mökkiliikenteeseen. Jos omasta ajokunnosta on yhtään epävarmuutta, matkalle lähtöä kannattaa suosiolla siirtää siten, että välissä on kokonainen selvä päivä, neuvoo Pahkin.  

Poliisi valvoo juhannuksena myös vesiliikennettä

Valvonnalla poliisi pyrkii ensisijaisesti vähentämään ruorijuopumuksia ja lisäämään pelastusliivien käyttöä. Vuosittain vesillä hukkuu Suomessa noin 100–150 henkeä. 

– Veneilyonnettomuuksissa lähes kaikki hukkuneet olisivat pelastuneet, mikäli olisivat käyttäneet pelastusliivejä ja olleet selvin päin. Toiveemme on, että tänä juhannuksena yksikään ei huku. Tämä on mahdollista, kun jokainen nauttii vesillä liikkumisesta turvallisesti ja selvinpäin, sekä pitää huolta itsestään ja läheisistään, Pahkin kertoo. 

Sääennusteet lupaavat kaunista ja lämmintä juhannussäätä lähes koko maahan. Se tarkoittaa vesillä poliisille enemmän töitä. Tehtävien määrä riippuu hyvin paljon säästä, sillä huonossa säässä veneilijöitä ei ole niin paljon liikkeellä ja tehtäviäkin on vähemmän. 

– Toisaalta huonolla kelillä ne vähäisetkin tehtävät ovat sitten vaativampia, Pahkin toteaa.

Poliisin vinkit juhannusta vesillä viettäville ovat samat kuin aina vesille lähdettäessä. 

– Liivit päälle ja korkki kiinni vesillä! Lisätään luetteloon vielä huolellisuus, varovaisuus ja muiden vesilläliikkujien huomioiminen. Vesikulkuneuvon päällikön velvollisuus on huolehtia kulkuneuvossa mukana olevien varusteista ja turvallisuudesta, Pahkin listaa.

Synkin päivä keskikesän juhlassa on perinteisesti perjantai

Juhannusliikenteessä menehtyy ja loukkaantuu neljän päivän aikana ennätysmäärä ihmisiä vuodesta toiseen. Juhannusviikon perjantaina ylitetään lähes poikkeuksetta maan keskiarvo näissä luvuissa. Myös monet lauantaille tilastoidut onnettomuudet ovat todellisuudessa perjantai-illan saldoa. Jos onnettomuus on sattunut puolen yön jälkeen, se näkyy tilastoissa lauantain kohdalla. 

Pahkinin mukaan yksi luonnollinen syy juhannuksen synkkiin tilastoihin on suuri liikennemäärä. Myös muita selittäviä tekijöitä löytyy. Juhannuksen liikenteeseen liittyy runsas maalle lähtö ja lomien alkaminen. Tavallista suurempi osa liikenteestä on vapaa-ajan liikkumista tai liikkumista viihteen vuoksi. Ihmiset ajavat tavallista enemmän ja usein vieraissa paikoissa, mikä osaltaan vaikuttaa onnettomuusriskiin. 

Kesäkelin luoma turvallisuuden tunne voi olla petollista. Suuri osa juhannuksen aikaisista onnettomuuksista on seurausta ylinopeudesta tai liian suuresta tilannenopeudesta. Monissa onnettomuuksissa on mukana myös alkoholi. 

– Usein onnettomuusautoissa on mukana useampia ihmisiä, pääasiassa nuoria. Vaaraa lisäävät uhkarohkeat ohitukset ja alkoholijuomien käyttäjät. Pahimmat ylinopeudet ajetaan hiljaisina aamuyön tunteina. Kesällä liikenteessä on talviaikaan nähden enemmän kaiken tasoisia kuljettajia, Pahkin jatkaa. 

Poliisin neuvot juhannusliikenteeseen

  • Malttia liikenteeseen! Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaaratilanteita sitäkin enemmän. Malttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, missä jonoa ohittamalla aiheutetaan kaistojen lopussa ruuhkaa ja jonojen pysähtelyä. 
  • Riittävä etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisuja ja peräänajon riski pienenee. Ennakoiva ja muut tienkäyttäjät huomioiva ajotapa on turvallisen liikenteen lähtökohta.
  • Kuljettajaksi on hyvä valita kokenein ja harkitsevin kuljettaja. 
  • Lastaa auto oikein. Sijoittele tavarat niin, etteivät ne pääse ajon aikana liikkeelle esimerkiksi äkkijarrutuksissa. Varmista, että kaikki auton kyydissä olevat käyttävät turvavöitä ajon aikana. 
  • Tarkista auton kunto ennen liikkeelle lähtöä. Tarkista renkaiden ilmanpaineet, ja että nestesäiliöt on täytetty tuulilasinpesunesteellä ja jäähdytysnesteellä. 
  • Säädä auton sisälämpötila sopivan viileäksi ajovireyden ja matkustusmukavuuden varmistamiseksi. 
  • Tiukkoja aikatauluja on turha laatia. Varaa aikaa rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen. 
  • Muista, että jokaisen tavoite on varma ja turvallinen perille pääsy.

Poliisi on mukana sosiaalisessa mediassa juhannuksena

– Korostamme turvallisuutta maanteillä, juhannusjuhlissa sekä vesillä liikuttaessa. Se, että poliisi valvoo monipuolisesti juhannuksen viettoa, tarkoittaa myös sitä, että meidät voi kohdata yllättävissäkin paikoissa. Somessa pääsee seuramaan, miltä keskikesän juhla näyttää poliisin näkökulmasta, kertoo Pahkin.

Twiittaamme 23.-25.6.2021 välisenä aikana tilillä @PoliisiIS. Lisäksi julkaisemme päivityksiä eripuolilta Etelä- ja Pohjois-Savoa sekä Pohjois-Karjalaa Facebookissa @PKpoliisi ja Instagramissa @Poliisi_IS.  – Toivottavasti tästä juhannuksesta tulee poikkeus aiempiin, eikä kukaan päädy luvuksi juhannustilastoihin, Pahkin toivoo.

Yksi kommentti artikkeliin ”Uutinen: Keskikesän juhla on tilastoissa synkkä – poliisi valvoo juhannusliikennettä”

Vastaa