Rattijuoppo jäi kiinni kahdesti Hämeenlinnassa

Hämeessä oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä oli hieman alle 180 vuorokauden aikana. Tehtävät olivat pääsääntöisesti poliisin perustehtäviä. Muutamasta kolarista kirjattiin rikosilmoitukset.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän perjantaina aamupäivällä Lahteen Hämeenlinnantielle Kärpäsenmäkeen, missä oli tapahtunut kahden henkilöauton kolari. Partio sai tapahtumapaikalla selville, että keski-ikäinen mies ajoi henkilöautolla Kärpäsenmäkeä ylös oikeanpuoleisinta ajokaistaa. Hän vaihtoi ajokaistaa kulkusuunnassaan vasemmalle keskimmäiselle ajokaistalle. Keskimmäistä ajokaistaa ajanut nainen törmäsi kaistaa vaihtaneen auto takaosaan jarrutuksesta huolimatta. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.


Hätäkeskus antoi poliisipartiolle perjantaina kello 13.30 aikaan kolaritehtävän Helsingintien ja valtatie 12 liittymään Lahdessa. Ilmoituksen mukaan toinen autoista oli ajanut päin punaisia. Partio sai onnettomuuspaikalla selville, että toinen kolarin osallisista oli ajanut Helsingintietä Hennalan suuntaan. Toinen osallisista oli noussut valtatie 12:n liittymästä tarkoituksenaan kääntyä ajosuunnassaan vasemmalle Helsingintielle. Hän oli pysähtynyt liikennevaloihin. Kun hän lähti kääntymään, hänen autonsa kylkeen törmäsi Helsingintietä ajanut henkilöauto. Molemmat osalliset kertoivat ajaneensa risteykseen vihreiden liiikennevalojen palaessa heidän ajosuunnassaan. Poliisi tutkii kolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena.


Kasikymppinen mies jäi kahdesti kiinni törkeästä rattijuopumuksesta Hämeenlinnan seudulla

Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan asianomistajan eteen oli kääntynyt henkilöauto Pälkäneentiellä perjantaina kello 14.30 aikoihin. Asianomistaja oli ajanut henkilöautolla Pälkäneentietä Hämeenlinnan suuntaan, kun Hauhontaustantieltä oli kääntynyt henkilöauto suoraan hänen eteensä. Asianomistaja törmäsi eteen kääntyneen auton takaosaan. Hauhontaustantieltä kääntynyt auto oli poistunut törmäyksen jälkeen paikalta.
Poliisipartio tapasi paikalta poistuneen henkilöauton Hämeenlinnan keskustasta. Autoa kuljetti 1940-luvun alussa syntynyt mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 2,26 promillea. Mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. Tämän lisäksi hänen epäillään syyllistyneen myös liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Samaisesta henkilöautosta tuli noin neljä tuntia myöhemmin ilmoitus, että autolla oli ajettu ojaan Vihniötiellä ja sen kuljettaja vaikuttaa sekavalta. Poliisipartio tapasi ulosajopaikalta miehen, joka oli aikaisemmin päivällä syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen. Puhalluskokeen tulos oli nyt 1,98 promillea. Rikosnimekkeeksi lisättiin kulkuneuvon kuljettaminen edellä mainittujen rikosten lisäksi.

Rattijuoppo ajoi auton lumipenkkaan Janakkalassa

Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen lauantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea Janakkalan Turengissa. Mies oli menettänyt kuljettamansa auton hallinnan suistuen ajosuunnassa oikealle lumipenkkaan. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Huumeita löytyi rattijuopumusepäilyn seurauksena Riihimäellä.

Poliisipartio pysäytti perjantaina aamupäivällä Riihimäen keskustan tuntumassa henkilöauton liikennetarkastusta varten. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt ajokiellossa oleva mies puhalsi seulonta-alkometrin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Autoon määrättiin tehtäväksi paikanetsintä. Autosta löytyi huumausaineita huumausainerikoksen verran. Lisäksi kuljettajan asuntoon tehtiin kotietsintä, jonka yhteydessä löytyi lääkeaineita ja ampuma-aseen patruuna. Miehen epäillään syyllistyneen huumausainerikoksen lisäksi rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen ja lievään ampuma-aserikokseen.

Rattijuopolla useampi kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä Jokioisilla

Poliisipartio tapasi ajokiellossa olevan kolmekymppisen miehen kuljettamassa henkilöautoa lauantaina puolenyön jälkeen Jokioisten keskustassa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuuslakometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,47 mg/l. Mies on jäänyt 14 kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta vuoden sisällä. 

Mies yritti varastaa omaisuutta naisen kassista rautatieasemalla Lahdessa. Aistit valppaana ollut kansalainen varoitti ja lopetti taskuvarkaan puuhat perjantaiaamuna Lahden rautatieasemalla. Hän oli kiinnittänyt huomiota oudosti käyttäytyvään mieheen. Mies oli mennyt asemalaiturilla olleen naisen taakse ja yritti ottaa hänen laukusta omaisuutta. Valpas kansalainen oli huutanut miehelle, jolloin tämän anastusyritys oli keskeytynyt ja mies poistui paikalta. Poliisipartio tavoitti kyseisen kolmekymppisen miehen asematunnelista ja otti hänet kiinni epäiltynä varkauden yritykseen.

3 kommenttia artikkeliin ”Rattijuoppo jäi kiinni kahdesti Hämeenlinnassa”

Vastaa